Suunnittele itsesi näköinen keittiö

 

Keittiösuunnittelijamme ovat valmiina auttamaan

Kun haluat toimivan ja viihtyisän keittiön, on tärkeää suunnitella tila huolella juuri sinulle sopivaksi. Minkä mallisen keittiön haluat? Sopisiko tilaan paremmin L- vai I- muotoinen keittiö? Sijoitetaanko kodinkoneet perinteisellä tavalla vai tehdäänkö keittiöösi toimintoseinä, jossa on uuni, mikro, jääpalakone ja kahviautomaatti?

Mitä keittiöltäsi kaipaatkaan, Glavon asiantuntijatiimi auttaa sinua läpi koko suunnitteluprosessin. Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi ja teemme räätälöityjä ehdotuksia toiveesi huomioiden.

 

Keittiösi matka Glavolta kotiin:

 

Inspiraatio

 

Päästä mielikuvitus valloilleen.

Ennen käytännön asioita on hyvä unelmoida ja miettiä, mitä kaikkea tilaan haluaisit. Yksikään idea ei ole turha!

 

Valmistautuminen

 

Aluksi on hyvä tarkastella, mitkä asiat ovat nykyisessä keittiössäsi hyvin ja mitkä taas vaativat parannusta. Tämän lisäksi tarvitset keittiösi pohjakuvan tai piirroksen mittoineen. Tärkeitä tietoja ovat seinien korkeus ja leveys, mutta muista merkitä myös ikkunoiden ja ovien paikat, sekä viemärin ja tuuletusaukkojen sijainnit. Mitä enemmän mittoja annat ja mitä tarkempia ne ovat, sitä paremmin pystymme sinua auttamaan.

 

Suunnittelu

 

Kun olemme käyneet läpi toiveesi, tarpeesi ja tilan tarjoamat mahdollisuudet, teemme ehdotuksen uudesta keittiöstäsi. Saat havainnollistavan kuvan keittiösuunnitelmasta sekä hinta-arvion. Tämän jälkeen hiomme ehdotusta kanssasi, kunnes olet siihen täysin tyytyväinen. Jos haluat, autamme myös löytämään sinulle parhaan keittiöasentajan tarkoin valituista yhteistyökumppaneistamme.

 

Kauppojen sopiminen

 

Kun keittiösi suunnitelma on täydellinen, teemme aikatauluehdotuksen toimitukselle.

 

Toimitus

 

Kalusteet tuodaan nimeämääsi osoitteeseen sovittuun aikaan.

 

Takuu

 

Meille on ehdottoman tärkeää, että uusi keittiösi on juuri sellainen kuin toivoit ja siksi tarjoamme keittiöillemme takuun. Asiakkaidemme tyytyväisyys ja tuotteidemme laatu ovat tärkeimmät kulmakivemme.

Alta löydät lisätietoa takuustamme. Mikäli sinulla on lisäkysymyksiä takuunalaisista asioista, vastaamme mielellämme puhelimitse tai sähköpostitse.

 

Lue lisää takuuehdoistamme> glavo takuu ja toimitus